Tämän vuoden Nanoni on ollut lähinnä katastrofi.

Ehkä olen ottanut tästä kuitenkin opikseni, ja ensi vuonna kaikki sujuu sujuvasti, kauniisti ja tehokkaasti. Ainakin voin toivoa niin. Kaikkien muiden ongelmien lisäksi viime kirjoitukseni jälkeen olen ollut kipeänä (silloin tietenkin olisi ollut aikaa kirjoittaa, mutta ei jaksanut), viettänyt kolme päivää Jyväskylässä (mikä ei kaduta, sillä oli niin kivaa) ja yrittänyt vähän elääkin.

Tämän viikon tiistaina innostuin yhtäkkiä Nanosta hirveästi. Väsäsin kasaan melko heppoisen tarinan, jossa kehyskertomus sitoo yhteen erilaisia tässä kuussa kirjoitettuja tekstejä. Loin itselleni upean aikataulun. Keskiviikkona ymmärsin, että missään tapauksessa en saa noin 7000 sanaa päivässä kasaan kuun loppuun saakka. Vaikka aiemmin vannoin, etten aio luovuttaa, joitakin elämän realiteettejä on kohdattava. Valitettavasti elämässä on muutakin sisältöä kuin Nano. En edes tiedä, miten on fyysisesti mahdollista kirjoittaa tuollaisia sanamääriä päivässä? (Ja jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet koko romaaninsa muutaman päivän aikana valmiiksi, onko se millään tavalla mahdollista?)

Laskin tavoitetta. Pyrin saamaan sunnuntaihin keskiyöhön mennessä 25 000 sanaa aikaiseksi. Kaikki ylitsemenevä on pelkää plussaa, josta voin onnitella itseäni. Aion silti olla ylpeä itsestäni. Sitä paitsi, uusia ideoita alkaa ilmestyä näköpiiriin... Ehkä tulevaisuudessa hieman väljemmällä aikataululla - ja tarkemmalla suunnittelulla - käyn niiden kimppuun.


- Anna